Esitys
On tässä
maanantai 16. joulukuuta 2013
keskiviikko 6. marraskuuta 2013
Ohjausta ja oppimista
Niin sitä oppii itsekin samalla
Vaikkakin blogin osaa luoda ja muillekin tietoa jakaa, niin oppiihan siinä itsekin. Mm. asetukset tahtovat unohtua ohjelmien kohdalla. Itselleni tuo ongelma tuli tänään eteen, kun en muistanut mistä laitettiin esille...Blogger logo-merkki tuon g+ logo merkin tilalle.
Ja mikä parasta!
Itsekin pääsin TOPiin... harjoittelemaan Bloggausta liiketalouden puolelle.
Tuo Blogger logo merkin saa muuten vaihdettua sieltä omien asetusten kohdalta.
| Valitse: Yhdistäminen google+ palveluun |
Kiitos Anne!
keskiviikko 30. lokakuuta 2013
Havahtuminen
Openpäivitys ja sosiaalinen media
On jo kulunut hieman aikaa siitä, kun aloitimme täällä Nurmeksessa
Open päivitys koulutuksessa. Osallistun samalla myös vertaispäivittäjä etäkurssille.
Ja tänään oikeastaan varsinaisesti aloitan tämän varsinaisen blogin kirjoittamisen, vaikka koulutuksen puitteissa olemme edenneetkin jo pitkälle toteuttamisen vaiheeseen.
Kaikilla, jotka osallistuvat koulutukseen on suunniteltuna kehittämishanke, jota he toteuttavat koulutuksen yhteydessä.
Suunnitelmissa on blogeja, opiskelijoille itsenäisesti tehtävänä tai yhteiskäyttöön suunniteltuna.
Tai sitten facebook sivusto ryhmiä ao. kurssin yhteydessä käytettäväksi.
Minun ja Kaijan suunnitelmissa on tehdä Wiki sivusto, jolle sitten voi koota yhteen koulutusalojen aikaansaannoksia.
Oma näkemykseni on että, osalle sosiaalisen median hyödyntäminen on avautunut todella hyvin, ja osalla kiinnostusta on tuskin lainkaan. Mutta kuten koulutuksessakin sanottua, kaikki olemme jossakin vaiheessa mäkistä tietä kulkemassa. Se mäkihän löytyy täältä opepäivityksen open Anne Rongaksen esityksestä. Tulikohan oikein viitattua...
Tässä muistiinpanoja ensimmäisiltä lähipäiviltä:
Ope päivitys
Tilit ja blogit /tunnusten luominen pienissä porukoissa ensin, koska ei anna tehdä useita tilejä samasta osoitteesta..
FireFox selain parempi käyttää /microsoft juttuja.
Opetus:
g-mail tilin luominen ennakkoon
Ennakkokysely osaamiseen
Pysy kirjautuneena sisään, jos omat tunnukset ok
Suosittele ottamaan ruksi pois jos ei kirjautumista koneelle
Ei tarvitse kirjoittaa koko g-mail osoitetta
Kannattaa antaa kännykkänumero antaa tekstiviestinä
Google+ palvelu tunkee esille kun otetaan käyttöön
Sähköposti-ilmoitukset rasti pois
Jatka Bloggeriin
Luo Blogi
Blogin otsikko→ Blogissa näkyviin ylös voi vaihtaa jälkikäteen
Blogin osoite→ Internet selaimen riville vaihtaa blogspot.fi, yhteenkirjoitettuna, ei ä eikä ö-ö:tä
Blogin otsikkoa ja osoitetta voi muuttaa
Dynaamiset mallit ei aloittelijoille
Gmail-->Asetuksien katsominen
Teemat ulkoasu: Voimakas kontrasti
Huom! Esim selaimen käyttö ….
Yksi luo Blogin:
Antaa järjestelmänvalvojan oikeudet
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)